Q-TEATTERIN NUORTEN TEATTERI:

HUONE 657


Esitykset: 25/5 klo 18



Huone 657 tapahtuu noin vuorokauden aikana Kristallinen tulevaisuus nimisessä hoitokodissa jossain päin Suomea. Hoitokoti on perustettu 19 vuotta sitten, vuonna 1990. Perustajat, Kaarina ja Juhani, halusivat kodista turvapaikan ja rauhoittumiskeskuksen elämän murjomille ihmisille. Jotain meni kuitenkin heti alussa pieleen, ensimmäinen asukas kuoli hoitokodin ensimmisenä toimintavuonna. Kuolleelta nuorelta naiselta jäi lapsi, pieni poika, jolle äiti ei ehtinyt antaa edes nimeä. Poika laitettiin asumaan huoneeseen 657 ja siellä hän on asunut koko elämänsä.


Ensimmäisen asukkaan kuolemasta huolimatta Kaarina ja Juhani päättivät jatkaa hoitokodin toimintaa ja tänä päivänä siellä asuu kaikenlaisia ihmisiä. Onnistuuko talo kuitenkaan parantamaan ketään? Esityksessä pääsemme kurkistamaan taloon, jossa pelätään. Pelätään johtajatarta, tulevaisuutta, menettämistä, kuviteltuja haamuja ja Gerbutin heräämistä.


Huone 657 esiintyjäkaarti ja taiteellinen työryhmä koostuu 22 teatteria harrastavasta nuoresta. Esityksen käsikirjoitus on työstetty yhdessä, laulujen sävellykset, sovitukset ja sanoitukset ovat nuorten teatterilaisten omaa käsialaa. Ohjauksesta ja dramaturgiasta vastaavat Jaana Taskinen, Jaakko Jokio ja Jouko Puolanto.


Lipunmyynti:


Universum

ma-pe klo 11-16

Perämiehenkatu 13, Hki

  1. p. 09-611003

sekä ovelta 1h ennen esityksiä

Piletti

www.piletti.fi